Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme varmistaa että sivumme palvelevat sinua mahdollisimman hyvin. Mikäli jatkat muuttamatta asetuksia, oletamme sinun hyväksyvän evästeiden käytön sivustollamme. Yksityisyyskäytäntö | Evästekäytäntö Sulje
30 syyskuuta, 2020

Pohjoismaiden ensimmäinen Monocle Shop on Suomessa

St. George Bakeryn lukuhuone kutsuu lukemaan lehtiä kahvikupin ääressä ja piipahtamaan Pohjoismaiden ensimmäisessä Monocle Shopissa.

Pohjoismaiden ensimmäinen Monocle Shop on Suomessa.

Monoclen kansainvälinen maailma

Monocle on kanadalaisen yrittäjän ja Financial Times -kolumnistin Tyler Brûlén vuonna 2007 perustama lifestyle-lehti, joka keskittyy kansainvälisiin ilmiöihin, tapahtumiin, kulttuuriin, muotiin ja muotoiluun.

Lehden levikki on 150 000 kappaletta, ja sen lukijoita ja yhteisön jäseniä on ympäri maailmaa.

Viime vuosina julkaisujen määrä on laajentunut kerran vuodessa ilmestyvillä The Forecastilla ja The Escapistilla, joista jälkimmäinen esittelee syvällisesti kymmenen eri matkailukohdetta.

Laajalle yleisölle Monocle on tullut tutuksi Quality of Life -tutkimuksestaan, jossa listataan vuosittain maailman 25 parasta kaupunkia asua. Vuoden 2018 listauksessa voiton vei München. Helsinki oli sijalla 10.

Monoclen nahkatuotteet ovat tyylikkäitä lahjoja.

Lukuhuone on rauhoittumisen paikka

Muotoilun lisäksi Monoclea ja St. Georgea yhdistää kiintymys perinteiseen printtimediaan. Tyler Brûlé on vankkumaton ei-elektronisen lukemisen kannattaja –menestystä niittänyt Monocle on perustettu keskellä printtimedian suurinta kriisiä.

St. Georgessa Bakeryn takahuone on mobiilivapaa ja omistettu printtilehtien lukijoille. Laaja valikoima kansainvälisiä design-, taide- ja lifestylehtiä pitää ajatukset poissa sosiaalisen median hälinästä.

Monocle Scent Three: Sugi
Monocle tuoksu numero kolme: Sugi

Pohjoismaiden ensimmäinen Monocle Shop löytyy St. Georgesta

Monocle-shopin tarina alkoi vuonna 2008 Lontoossa avatusta Monoclen pop-up-kaupasta. Tänä päivänä myymälöitä on ympäri maailmaa, muun muassa New Yorkissa, Tokiossa, Hong Kongissa sekä Los Angelesissa.

Pohjoismaiden ensimmäinen Monocle Shop löytyy nyt St. Georgesta.

Myymälän tuotevalikoimaan on tiukka seula, ja se heijastaa Tyler Brûlén laatutietoista ja ajanmukaista näkemystä muotoilusta. Monocle Shopin valikoimassa on vain huippumerkkejä kuten esimerkiksi Garçons, Delfonics, Porter, Revo sekä Rimowa.

Nikari edustaa suomalaista muotoilua Monocle Shopissa

Suomalaista muotoilua Monocle Shopissa edustaa vuonna 1967 perustettu fiskarsilainen puusepäntehdas Nikari, joka valmistaa kalusteita paikallisella sahalla tuotetusta puusta. Nikarin kalusteissa yhdistyvät tinkimätön muotoilu, perinteet sekä uuden sukupolven näkemykset.

Rauhallisen lukuhetken lisäksi St. Georgen Bakeryn lukuhuoneessa pääsee ihailemaan Nikarin tuotteita, joilla tila on kalustettu.


Kuvat: Mikko Ryhänen & Tuomas Lindgren
Julkaistu: 2.10.2018

Vieraile Pohjoismaiden ensimmäisessä Monocle Shopissa

St. George Bakery, lukuhuone ja Monocle Shop ovat avoinna jokaisena viikonpäivänä.

Löydät meidät osoitteesta Yrjönkatu 13, Vanhaa Kirkkopuistoa vastapäätä. 

Katso Bakeryn aukioloajat

Lue lisää

jooga helsingissä

Helsinki 48 tunnissa: virkistäydy urbaaneilla hyvän olon lähteillä

Not a blossom, not yet a flower

keskiviikkona 01 heinäkuuta, 2020

St. George Design Market 4.7.

lauantaina 04 heinäkuuta, 2020

St. Georgen lukupiiri - Facebook Live

tiistaina 29 syyskuuta, 2020
My Helsinki, isoimmat tapahtumat kesä 2020

Kesä-Helsinki 2020: suven kiinnostavimmat tapahtumat

Talvisen Helsingin helmet: 5 tapaa viettää pakkaspäivää

Helsinki on vastuullisen shoppailijan valtakunta

Avantouimarin Helsinki: 4 kaupungin parasta kylmää kylpyä

Helsingin taidevuosi 2020 vie erämaahan, saaristoon ja Van Goghin kotikaupunkeihin

Wintergarden Live Moments: Top 40 Lounge

Wintergarden Live Moments: Top 40 Lounge

perjantaina 17 tammikuuta, 2020

Lapponia-koruissa säihkyy pohjoismaisen luonnon kauneus

St. George Design Market 14.-15.12.

lauantaina 14 joulukuuta, 2019
Wintergarden Live & Champagne Moments with Krug

Wintergarden Live & Champagne Moments with Krug

perjantaina 08 marraskuuta, 2019
 Pihlaja ja D.R.E.A.M. esiintyvät Hotel St. Georgen Wintergardenissa Helsingissä perjantaina 11.10.2019.

Wintergarden Live: Pihlaja & D.R.E.A.M.

perjantaina 11 lokakuuta, 2019
Nauti livemusiikista Hotel St. Georgen upeassa Wintergardenissa Helsingissä.

Wintergarden Live Moments: Bossa Nova

perjantaina 27 syyskuuta, 2019

Sugar, Spice and Everything Nice 5.-15.9.

torstaina 05 syyskuuta, 2019

Helsinki Festival torstaietkot: Ylva Haru

torstaina 22 elokuuta, 2019

Yli 40 ravintolan Flow on Helsingin herkullisin festivaali

Helsinki Festival: Ravintola Andrea x Omara Portuondo -lippupaketti

Ravintola Andrea x Omara Portuondo

lauantaina 24 elokuuta, 2019
Nauti Helsinki Festivalin St. Georgelle kokoaman Spotify-soittolistan tunnelmallisista ja maalailevan kauniista sävyistä.

Helsinki Festival X Hotel St. George Spotify-soittolista

Helsingin juhlaviikot on Suomen suurin monitaidefestivaali, joka järjestetään vuosittain elo-syyskuun vaihteessa. Juhlaviikkojen tehtävänä on tarjota laajalle kotimaiselle ja ulkomaiselle yleisölle ainutlaatuisia taide-elämyksiä.

St. George x Helsinki Festival 15.8.-1.9.2019

Helsinki Festival: Jon Hopkinsin ääni-installaatio St. Georgessa

Helsinki Festival: Jon Hopkinsin ääni-installaatio 15.8.- 1.9.2019

torstaina 15 elokuuta, 2019
Hiljenny suomalaisen luonnon tunnelmiin monipuolisessa Ateneumin Hiljainen kauneus -näyttelyssä​

Helsingin tapahtumakalenteri kesä 2019

Staycation St. Georgessa - Metti Forssell

Alvar Aalto A805: Artekin valaisinklassikko vaihtoi väriä Hotel St. Georgessa

Alvar Aalto A805: Artekin valaisinklassikko vaihtoi väriä

Pyhä Yrjö tuo juhlan Yrjönkadulle – tule mukaan!

Kuusi luontokohdetta pääkaupunkiseudulla: Nuuksio, Viikki, Keskuspuisto, Vallisaari, Uutela ja Mustavuori

Jos metsään haluat Helsingissä nyt – kuusi luontokohdetta pääkaupunkiseudulla

Arne Jacobsenin Paris-tuoli – tuntematon designklassikko kutsuu rentoutumaan St. George Care -spassa Helsinki

Arne Jacobsenin Paris-tuoli – tuntematon designklassikko kutsuu rentoutumaan

Ei turkkilaista vaan anatolialaista! Huippukokki Mehmet Gürsin ruoka ylittää valtiorajat

Taidemuseot ja -galleriat Helsingin keskustassa

Uudenvuodenlupauksemme

Saunan lauteet ovat täydellinen paikka keskittyä joka päivä hetkeksi pelkkään olemiseen. Kuvassa Hotel St. Georgen nimikkosviitin sauna.

Löydä löylysi: 7 parasta saunaa Helsingissä

Suomalainen leipäkulttuuri elää uutta renessanssia

Lifestyle-lehti Monocle julkaisi matkaoppaan Helsinkiin

Lifestyle-lehti Monocle julkaisi matkaoppaan Helsinkiin

St. Georgen Taidesalonki haluaa elvyttää taitoa pysähtyä katsomaan, olla taiteen kanssa ja puhua siitä.

St. Georgen Taidesalonki 4.12.2018

tiistaina 04 joulukuuta, 2018

4 x elämyksellistä lahjaa isälle

AiWeiWein taidetta Hotel St. Georgen aulassa

Taidegalleria hotellissa - Ai Weiwein lohikäärme toivottaa tervetulleeksi Hotel St. Georgeen

Lue rauhassa kirja, juo kahvi ja nauti tuoreesta leivästä St. George Bakeryssa

Hotel St. Georgessa sanomalehdet ja kirjat ovat kotonaan

Wintergarden on helsinkiläisten olohuone.

Pekka Jylhän "Learning to Fly" lentää Wintergardenin lasikaton alla

Mehmet Gürsin ravintola Andrea tarjoaa anatolialaisia makuja Helsingin keskustassa

Tähtikokki Mehmet Gürs palasi kotiin Helsinkiin

Joulun elämyslahjakortit hotelli spa ravintola

Itsenäistymisen pyörteistä muotoilun aallonharjalle – Hotel St. George huokuu Helsingin historiaa

Hotel St. Georgen talvipuutarhassa, Wintergardenissa, tarjoillaan herkullisia cocktaileja.

Zero waste -cocktaileja Wintergardenissa

Helsinki, maailman toimivin kaupunki

Helsingin upea saaristo: Isosaari, Harakka, Kaunissaari, Lammassaari, Liuskasaari, Pihlajasaari, Vartiosaari ja kymmenet muut saaret. Lue vinkkimme!

Taide ja luonto kohtaavat Helsingin saarilla